Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Appelsiineja saa vielä – Näin pitkään lakon pitäisi jatkua, että se näkyisi hedelmätiskillä

Satama-ahtaajien lakko pysäyttää käytännössä koko ulkomaankaupan tavaraliikenteen ja sen on arveltu näkyvän pian myös kauppojen hyllyillä.

Keskiviikkona alkaneen lakon alkuvaiheet eivät toistaiseksi ole kuitenkaan aiheuttaneet merkittäviä puutteita kauppojen päivittäistavaravalikoimiin. Esimerkiksi K-ryhmän kaupoissa ei lakon toisena päivänä ole juurikaan jäänyt tuotteita puuttumaan.

– Lakon vaikutus on ollut meillä vähäinen. Uskoisin, että jos vaikutuksia tulee, ne alkavat näkyä yksittäisinä tuotepuutteina asiakkaalle vasta noin viikon kuluttua, kertoo Keskon päivittäistavarakaupan logistiikkajohtaja Jyrki Tomminen.

Tommisen mukaan Keskon elintarvikevalikoimista noin 80 prosenttia on kotimaisia. Tämä osaltaan helpottaa tilannetta, koska lakon arvioidaan vaikuttavan etenkin tuontielintarvikkeisiin.

– Pitää myös muistaa, että hyvin monesta tuotteesta on olemassa rinnakkainen vaihtoehto, jonka asiakas voi valita, jos alkuperäinen tuote on jostain syystä loppunut.

Toisinaan tieto mahdollisesta tulevasta pulasta saa asiakkaat innostumaan hamstrauksesta. Esimerkiksi koronaviruksen levittyä Suomeen maaliskuussa 2020 suomalaiset ryntäsivät kauppoihin hankkimaan kärrykaupalla wc-paperia.

Tilanne on ahtaajien lakon alettua toinen.

– Mistään hamstrauksesta en ole nähnyt merkkejä, Keskon Jyrki Tomminen mainitsee.

Myöskään S-ryhmän marketeissa ja myymälöissä ei ole päässyt syntymään hamstrausilmiötä.

– Myymälöissä ja varastoissa päivittäistavaroiden saatavuus on edelleen ollut hyvä. Tilannetta helpottaa se, että esimerkiksi banaanit tuodaan marketteihin omista kypsyttämöistä, eikä suoraan ulkomailta, kertoo SOK:n päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho.

Yksi näistä kypsyttämöistä sijaitsee Sipoossa.

– Ja jos jokin tuote pääsisikin loppumaan myymälöistä, meillä on esimerkiksi pastasta, riisistä ja hiutaleista lukuisia rinnakkaisia tuotteita, joita asiakkaat voivat valita tilalle.