Yksi Korkeasaaren tiikerinpennuista on kuollut, eläintarha kertoo tiedotteessaan.
Urospentu Oboi sairastui viime viikolla vatsakalvontulehdukseen, jonka aiheutti ruoan mukana nielty terävä luunpala. Luunpala rikkoi suolen ja aiheutti niin laajan tulehduksen, ettei sitä ollut mahdollista hoitaa.
Eläintarha kertoo, että eläintenhoitajat huomasivat viime viikolla yhden pennun olevan tavallista vaisumpi. Pentu ei syönyt ja se vaikutti kipeältä. Eläinlääkärit nukuttivat pennun tutkimuksia ja lääkintää varten. Ilmeni, että Oboilla oli kuumetta ja verinäytteen perusteella tulehdus. Lääkittynä pentu virkistyi hieman, mutta sen kunto heikkeni viikonloppua kohden.
Sunnuntaina Oboi vietiin Viikin Yliopistollisen eläinsairaalan päivystykseen ja tilanne tutkittiin CT-kuvauksella, mikä paljasti niin laajan tulehduksen, että pennun pelastaminen ei ollut mahdollista.
Tulehduksen syy selvisi ruumiinavauksessa.
Villieläintä ei voi hoitaa kuten lemmikkieläintä.
Eläinlääkäri Sanna Sainmaa, Korkeasaari
Amurintiikereille annetaan Korkeasaaressa ruoaksi kokonaisia ruhoja, jotka ovat usein kolarissa menehtyneitä kauriita.
Tiikerit murskaavat syödessään luuta ja on normaalia, että niiden suolistossa on luunpalasia.
– Näin terävä luu oli todella epäonninen sattuma, eikä tällaista ole aiemmin tapahtunut kissaeläimillemme. Tiikerinpentu Oboilla oli paras mahdollinen hoito käytettävissään, mutta mitään ei valitettavasti ollut tehtävissä. Villieläintä ei voi hoitaa kuten lemmikkieläintä, jota voi pitää eläinsairaalan tehohoidossa päiviä. Suremme kaikki Oboin vuoksi, kertoo tiikerinpentua hoitanut Korkeasaaren eläinlääkäri Sanna Sainmaa tiedotteessa.
Tiedotteen mukaan eläintarhassa ollaan kuitenkin huojentuneita, ettei Oboin sairastumisessa ollut kyse tarttuvasta taudista.
Tiikeriemo Sibiri on ottanut poikasensa katoamisen raskaasti. Tiedotteen mukaan emo on sunnuntaista lähtien kutsunut poikastaan.
Helsingin Sanomien mukaan emo on kierrellyt tarhassa ja äännellyt erityisellä kutsuäänellä, joka eroaa muista tiikerin pitämistä äänistä. HS:n haastatteleman Sanna Sainmaan mukaan emo ei ole nähnyt poikastaan kuolleena eikä ruumista aiota sille näyttääkään. Sainmaan mukaan kuolleen pennun näyttäminen ei vaikuttaisi asiaan, koska emo jo tiesi sen olevan sairas.
Kun Oboi oli sairastunut, emo hoivasi sitä tiedotteen mukaan normaalia enemmän puskemalla ja makoilemalla sen vieressä.
Jäljelle jääneiden naaraspentujen – Odeyan ja Ohanan – elämään veljen poistuminen ei näytä vaikuttaneen.
Pennut syntyivät elokuun lopussa 2022.