Kuinka kauan olet toiminut yrittäjänä?
– Kymmenen vuotta tuli täyteen joulukuun alussa.
Miksi päätit ryhtyä yrittäjäksi?
– Olosuhteiden takia. Jäin työttömäksi, ja koska olen tehnyt kaikenlaisia käsityöhommia, ajattelin, että ehkä tässä tilanteessa kokeilen yrittäjyyttä. Sille tielle jäin. Minulla on ammattikoulutus ompelupuolelle.
Millaiset ovat työaikasi?
– Työaikani on joustavaa, minulla ei ole varsinaista aikataulua. Välillä pidän vapaata arkena ja saatan tehdä töitä viikonloppuna, ihan miten itselle parhaiten sopii. Jos on jokin työ, jolla on kiire aikataulu, sellaiset teen mahdollisimman pian.
Mitä teet yleensä ensimmäisenä, kun aloitat päivän työt?
Työaikani on joustavaa.
– Katson aina ensin sähköpostit ja muut viestit. Syön samalla aamupalaa ja työtilanteesta riippuen aloitan sitten joko ompeluhommilla tai keramiikkatöillä. Päivällä pidän paussia ja jatkan taas iltapäivästä.
Mitä kaikkea työpäiväsi pitää sisällään?
– Jos ajattelee keramiikan tekoa, joko teen keramiikkatöitä tai lasitan. Minulla saattaa olla joku tilaus, jonka suunnittelen ja toteutan. Suunnitteluunkin menee aikaa. Ompeluhommia teen laidasta laitaan kaikenlaista, pieniä verhoilutöitä, vaatteiden ompelua, jonkin verran vanhojentanssimekkoja tai juhlavaatteita, ja sitten ihan trikoopipoja ja sen sellaista.
Ehditkö pitää taukoja?
– Pyrin pitämään. Joskus tulee istuttua liian pitkään, mutta kun on kaksi koiraa, pyrin katkaisemaan päivää käymällä koirien kanssa lenkillä ja sitten jatkan hommia.
Mitä teet yleensä viimeiseksi ennen kuin lopetat päivän työt?
– Minulla ei ole mitään rutiininomaista juttua, se vaihtelee. Se voi olla valmiin vaatteen silittämistä, tai keramiikan viemistä pihamyymälään tai esille laittamista valmiiksi, jos asiakas on tulossa noutamaan. Ihan viimeisenä sammutan valot työhuoneesta.
Miten pidät huolta omasta jaksamisestasi?
– Harrastamalla sellaista liikunta mistä pidän. Lenkkeilen koirien kanssa ja käyn jonkin verran tanssitreeneissä. Kesällä pidän lomaa vähän pidemmän pätkän. Muuten lomat ovat lyhyempiä pätkiä.
Mikä on työssäsi parasta?
– Kun tykkää tällaisesta luovasta työstä, parasta on kun saa tehdä sitä. On myös hyvä, että työt voi aikatauluttaa ja tehdä oman aikataulunsa mukaan.
Mikä yrittämisessä on haastavinta?
– Minulle se on ehkä omien tuotteiden markkinointi.
Yrittäjä tutuksi -sarjassa tutustutaan vihtiläisiin ja karkkilalaisiin yrittäjiin. Vuorossa on vihtiläinen ompelimo ja keramiikkapaja HP Ompelu ja keramiikan yrittäjä Helena Paakkala.