Vaikka revontulet todennäköisesti menivät jo, iltataivaalle kannattaa näin maaliskuun alussakin tähyillä.
Planeetat Venus ja Jupiter nimittäin näkyvät nyt harvinaisen lähellä toisiaan, kertoo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa tiedotteessaan.
Venus ja Jupiter ovat lähestyneet taivaalla toisiaan jo koko helmikuun, mutta huomenna 2. maaliskuuta ne ovat enää täysikuun halkaisijan etäisyydellä toisistaan. Kirkkaampi Venus on ylempänä ja Jupiter alempana.
Parhaiten planeetat näkee tunti auringonlaskun jälkeen, jolloin ne näkyvät 12 asteen korkeudella. Tarkka kellonaika riippuu paikkakunnasta, mutta Ursan mukaan noin kello 19 on hyvä aika.
Illan edetessä ja pimetessä planeetat painuvat vähitellen horisontin taakse.
Kohtaamista voi todistaa paljain silmin, mutta kiikarilla voi erottaa myös Jupiterin suurimmat kuut. Ne ovat rivissä niin, että oikealla puolella on Io-kuu, vasemmalla Kallisto, Ganymedes ja Europa.
Suurella kiikarilla voi erottaa myös Venuksen vaiheen, joka on lähellä täyttä. Venuksen vaiheet ovat samantapaiset kuin kuulla.
Planeetat näyttävät iltataivaalla kohtaavan, mutta todellisuudessa planeetat sijaitsevat noin 660 miljoonan kilometrin päässä toisistaan.
Jos planeettojen kohtaamista ei ehdi todistaa torstaina, ne voi nähdä varsin lähekkäin vielä seuraavinakin päivinä.
Seuraavaa kohtaamista saa sitten odottaa 12. elokuuta 2025 saakka, mutta silloin etäisyys on noin kolme kertaa nyt nähtävää suurempi.
Jupiterin ja Venuksen edellinen kohtaaminen oli tammikuussa 2021, mutta silloin ne olivat toisistaan vielä kauempana.