Kylät ja kyläyhteisöt ovat kiehtoneet Pohjois-Karjalasta Helsingin kautta Jokikuntaan muuttanutta Ari-Pekka Miettistä sen verran, että niistä syntyi Turun yliopiston Eurooppalaisen etnologian laitokselle kandityö, jonka aiheena on Kylä kulttuurisena näyttämönä.
– Työ käsittelee kylän arjen kulttuuri-ilmiöiden tutkimista ja erilaisten yhteisöjen tutkimusta, Miettinen sanoo ja kertoo maaseutukylien olevan lähellä sydäntä.
Monet pienet kylät elävät Miettisen mukaan tällä hetkellä jonkinlaisella säästöliekillä - odottavassa ja paikoillaan vellovassa tilassa. Miettinen kertoo etnologian tieteenä ajattelevan, että arki tuotetaan joka päivä uudelleen. Mutta entä, jos niitä tuottajia ei enää löydykään? Ihmiset ikääntyvät ja monen kylän väestökehitys on laskusuuntaista. Myös koronalla oli vaikutusta, kun kokoontumisten määrä väheni ja yhteisö laiskistui.
– Haasteita riittää, ja niitä pyrin sekä kandityössäni sekä oman kiinnostukseni vuoksi tunnistamaan. Mitä pitäisi tehdä toisin, että yhteisö pysyisi vireänä? Miettinen pohtii ja toteaa, että ainakin on tärkeää, että kylät tulevat nähdyksi ulkopuolisin silmin.
Miettinen on kotoisin Pohjois-Karjalan Hammaslahdesta. Jokikunnan ja Hammaslahden välillä Miettinen näkee paljon yhtäläisyyksiä.
Molemmista löytyy polveilevaa ja kumpuilevaa maaseutumaista maisemaa. Ja molemmat ovat vahvojen naisten kyliä.
Mielelläni olen kehittämässä elinvoimaista Jokikuntaa tulevaisuudessakin.
– Nyrkki pöytään, ja naisen sana on vahva, Miettinen nauraa ja kertoo kasvaneensa vahvojen naisten ympäröimänä.
Miettisestä siinä on jotain hirvittävän liikuttavaa.
Erojakin Miettinen löytää: Vihdissä istutaan alas, mietitään ja järkeillään.
– Karjalainen taas itkee ja nauraa yhtä aikaa. Ei niin paljon mieti, Miettinen sanoo.
Mutta mikä niissä kylissä sitten niin kiehtoo? Miettisen mukaan yksilöllisyys, omaleimaisuus ja erilaisuus.
– Täällä Jokikunnassakin syntyy helposti kylän läpi ajaessa sellainen käsitys, ettei täällä oikein ole muuta kuin kaunis maisema. Pintaa raapaisemalla löytyy kuitenkin rikas kulttuurinen kenttä, Miettinen sanoo ja kantaa huolta kulttuurisen rikkauden säilyttämisestä jälkipolville.
Seurojentalot ovat historiallisesti merkittäviä, eikä ole itsestään selvää, että niitä on kaikissa kylissä enää edes olemassa. Jokikunnassa onneksi on. Ja vieläpä hyvin entisöity ja hyväkuntoinen sellainen. Tuoreimpana uudistuksena vasta-asennettu ilmalämpöpumppu.
– Monesti seurojentaloja on jätetty mätänemään, ja se on iso harmi. Ne ovat kylien monipuolisia keskuksia, Miettinen sanoo.
Kanditutkimuksessa esitettiin kylille kaksi tasoa. Toinen niistä on ulkoinen: se, mitä kyläläiset haluavat itse kylästään viestiä ulospäin. Kaikkea, ainakaan mitään kovin negatiivista, ei ehkä edes haluta jakaa muille.
– Sitten on myös henkilökohtainen taso, jossa jokainen luo itse tietyistä paikoista ja omista kokemuksistaan, oli kyse sitten luonnosta, ihmisistä tai kohtaamisista, omat merkityksensä kylälle, Miettinen selittää.
Kylä kulttuurisena näyttämönä -työssä tarkasteltiin myös kylistä löytyviä aineellisia ja aineettomia kulttuurin käsitteitä. Jokikunnassa aineellista tasoa edustaa esimerkiksi seurojentalo, golf-klubi ja hyppyrimäki. Aineettoman tason muodostaa aktiivinen kylätoimikunta, jolla on suunnitelmia toiminnan jatkuvuuden ja elävöittämisen varalle.
– Tällaisia asioita pohdiskelen ja mielelläni olen kehittämässä elinvoimaista Jokikuntaa tulevaisuudessakin, Miettinen sanoo.