Kirjailija Hannu Niklander syntyi 16.3.1951 Helsingissä ja asusteli Käpylässä.
Perheeseen kuuluivat isä Veijo (s. 1904 Vaasassa) ja äiti Maija-Liisa (os. Suomalainen, s. 1911 Sotkamossa). Hyvin läheinen oli myös lähes päivittäin käynyt vanha janakkalalainen hoitotäti Hilja, joka oli armoitettu tarinoitsija.
Tuohon aikaan ala- ja yläkoululla tarkoitettiin kansakoulun ensin 1.–2. luokkaa ja sitten vielä kansakoulun 3.–4. luokkaa. Ne kävin Käpylässä. Oppikoulun (tuolloin siis keskikoulu ja lukio) kävin Käpylän Yhteiskoulussa.
Iäkkäiden vanhempien ainoana lapsena olin aikuisten seurassa viihtyvä ja luin paljon. Kaikki kesät vietin Vihdissä Salmijärven rannalla ja siellä olin melko paljon muulloinkin vuodesta, sekä mökillä että sukulaisissa.
Ainakin kerran kesässä käytiin linja-auton kanssa Karkkilan torilla. Kyläilyreissuja tehtiin myös Mäntsälään, Tampereelle ja Kajaaniin.
Harrastin pienoisrautateitä ja koottavia lentokoneita. Myös eläimet ja kasvit kiehtoivat, samoin avaruuden ilmiöt. Olin innokas istuttamaan puita ja pensaita, kylvämään tammenterhoja sekä ripustamaan linnunpönttöjä.
Jo varhain innostuin klassisesta musiikista, erityisesti oopperasta, jonka kiinnostuksen isä minuun tartutti. Mieluisimpia kouluaineita olivat historia, maantiede, kielet ja etenkin ainekirjoitus.
Tuntuu kuin lapsuudesta ei olisi erityisen pitkä aika. Tämä voi johtua siitä, että olen kirjoittanut neljä elämäkerrallista romaania, sarjan alkupäässä kuvataan lapsuutta, muistoja on täytynyt virittää ja valokuva-albumeja selailla.
Tietysti myös omat lapset ja lapsenlapset palauttivat muistoja mieleen. Minun aikanani tultiin täysi-ikäiseksi vasta 20-vuotiaana. Koin kylläkin lapsuuden päättyneen viimeistään 18-vuotiaana, kun isä hukkui Salmijärveen.
Saatoin ehkä kokea itseni käpyläläiseksi, mutta helsinkiläiseksi saati stadilaiseksi ja kaikkein vähiten hesalaiseksi en koskaan oppinut enkä viihtynyt suurkaupungissa yhtään ylimääräistä hetkeä.
Vihti oli sittenkin lähin ja rakkain paikkakunta. Nyttemmin olen pitkään asunut Karkkilassa, Vihdissä pidän työhuonetta, käyn hyvin usein ja identifioin itseni hiukan laajemmin uusmaalaiseksi.