Minä lapsena -sarjassa tutut vihtiläiset muistelevat lapsuuttaan.
Veikkolan Kartanoteatteriyhdistyksen puheenjohtaja, Vihdin Huhmarissa asuva Jaana Aalto syntyi heinäkuussa 1984 Espoossa, jossa hän asui elämänsä ensimmäiset lähes kaksi vuotta.
Muutimme Kirkkonummen Veikkolaan kesällä 1986. Perheeseen kuuluivat yrittäjävanhemmat, isoveli ja pikkuveli, sekä englannin cockerspanieli Santtu, joka oli minulle hyvin tärkeä.
Kävin ala- ja yläkoulun Veikkolassa. En käynyt ollenkaan esikoulua ja ensimmäisen luokan kouluterveystarkastukseen terveydenhoitaja on kirjannut:
– Kävi jo viime vuonna kävelyillä koulun pihassa reppu selässä.
Hinku koulunpenkille oli siis kova!
Lapsena olin voimakastahtoinen ja vilkas, mutta pohdiskeleva. Opin lukemaan ja laskemaan viisivuotiaana. Muistan ajatelleeni usein äärettömyyttä ja toisia todellisuuksia.
Puhuin paljon ja kerran veljeni yritti lahjoa minut viidellä markalla olemaan viisi minuuttia hiljaa. Se ei onnistunut, vaikka pinnistelin viltin alla, etten sanoisi mitään.
Olin aikamoinen kyläluuta ja muutenkin itseohjautuva. Ilmoittauduin uimakouluunkin koulunalkua edeltävänä kesänä vanhempieni tietämättä ja suoritin sen, sillä uimakoulu kokoontui läheisellä rannalla, jonne pääsin kävellen. Äiti vähän säikähti, kun kuuli asiasta jälkeenpäin!
Rakastin laulamista, esiintymistä ja tarinoita. Kun meillä kävi vieraita, kiinnitin hyppynarun levysoittimeen ja lauloin siihen iskelmiä. Kouluiässä esiintyminen alkoi jo jännittää. Haaveilin ensin laulajan ammatista, sitten kirjailijan ja kuudesluokkalaisena elokuvakäsikirjoittaja-ohjaajan urasta. Olen aikuisenakin haaveillut dramaturgin opinnoista.
Lapsuudesta on jäänyt mieleen mielikuvitusmaailmat ja vahva luottamus elämään. Lapsen mieli on niin avoin maailmalle ja mahdollisuuksille. Muistan hyvin, millaista oli katsoa maailmaa eri ikävaiheissa ja se tuntuu rikkaudelta. Sitä kautta saan yhteyden omiinkin tyttäriini. Lopulta olen edelleen sama Jaana, joka lauloi hyppynaruun ja rakasti "eksyä" lähimetsään.
Lisäksi muistan, kuinka Porin mummoni silitti hiuksiani uneen asti.
Muistetaan pysähtyä pienten ihmisten äärelle! Jos on oikein pieni juttukaveri, on hyvä ajatus mennä ihan kyykkyyn, niin on nenät samalla tasolla. Ja ihanaa, kun tulee kesä!