Poliisi lisää kameravalvontaa pääkaupunkiseudulla ja satamissa.
Poliisi ilmoittaa jatkossa tiealueella suorittamastaan kameravalvonnasta sinivalkoisella liikennemerkillä I16, johon on kuvattu viistosti alaspäin osoittava valvontakamera.
Sama merkki on käytössä myös automaattisen liikennevalvonnan kohdalla.
Käytössä säilyy myös automaattisen liikennevalvonnan merkki I15, jossa on paljekameraa muistuttava valvontaväline.
Poliisi kertoo merkkien käytöstä tiedotteessaan.
Molemmat merkit ovat olleet jo entuudestaan käytössä, mutta nyt niitä asennetaan entistä näkyvämmille paikoille.
Poliisi lisää teknistä valvontaa muun muassa satamissa ja pääkaupunkiseudun ympäristössä. Valvonnan tarkoituksena on ennalta estää ja selvittää rikoksia.
– Schengen-alueen sisäpuolella esimerkiksi maahantulokieltoon määrätyt rikolliset liikkuvat kiellosta huolimatta hyvin vapaasti. Suomeen saapuu päivittäin matkustajalaivoja, joihin voi tulla ja mennä melko anonyymisti esittämättä henkilöpapereita, eikä näitä vastassa ole yhtään viranomaista, toteaa poliisitarkastaja Pekka Sallinen Poliisihallituksesta tiedotteessa.
Sallisen mukaan kameroiden resoluutio on kehittynyt vuosikymmenten saatossa siten, että jos kameroiden kuvavirtaa tallennetaan, tallenteisiin kertyvät tiedot voivat olla tietyissä olosuhteissa liitettävissä tiettyyn henkilöön, kertoo poliisitarkastaja Pekka Sallinen Poliisihallituksesta tiedotteessa.
– Tällöin valvontaa pidetään poliisin teknisenä valvontana. Siksi poliisi ryhtyy ilmoittamaan suorittamastaan teknisestä valvonnasta erityisellä liikennemerkillä.
Kameroita hyödynnetään liikennevirtojen valvonnan lisäksi valtiovierailujen tai muiden tapahtumien yhteydessä ja niiden tallenteita käytetään onnettomuustutkinnassa sekä rikosten esitutkinnassa.
Korkealta tehtyä kameroilla tapahtunutta liikennevirtojen tarkkailua on aiemmin pidetty lähinnä yleisvalvontana.
Jos valvontaa tehdään yhteistyössä tieliikenteen ohjaus- ja hallintatehtäviä tekevän Fintrafficin kanssa, ilmoitetaan liikennemerkin alla lisäkyltillä kummankin valvontaa suorittavan tahon nimet.