Perhe: Reijo Salmela, 63, tuli ensimmäistä kertaa isäksi eläkeiän kynnyksellä – "Toivon, että elän vielä pitkään, jotta näen Teron kasvavan"

Salmela oli jo hyväksynyt, että hän jäisi lapsettomaksi. Sitten hänen nykyinen vaimonsa ilmoitti ilouutisen.

Reijo Salmela kertoo, että parhaimmat asiat lapsenhoidossa ovat Tero-pojan nauru ja ilo. Reijo Salmelan kotialbumi

Tuomas Massinen

Reijo Salmelan elämän hienoin asia tapahtui 3. heinäkuuta 2017.

Silloin hänestä tuli isä 60-vuotiaana.

Vaimo Terhi Salmela synnytti terveen pojan hyvin sujuneen raskauden päätteeksi Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.

– Oli ihana nähdä oma lapsi, joka tuli maailmaan, Reijo Salmela kiteyttää.

1980-luvulla Salmela oli yrittänyt lasta silloisen vaimonsa kanssa. Raskaus päättyi kuitenkin keskenmenoon. Samalla paljastui, ettei silloinen kumppani voi saada lapsia. Tämä ja muut pettymykset elämässä ajoivat vaimon tekemään itsemurhan 1990.

Tragedia varjosti Salmelan elämää vuosikausia.

Isyys vanhemmalla iällä voi kannustaa pitämään huolta omasta terveydestä.

Milla Sinnemäki

Hänellä oli joitakin parisuhteita vuosien varrella, mutta ne eivät tuottaneet jälkikasvua.

Kun Salmela tutustui nykyiseen vaimoonsa Facebookissa kuusi vuotta sitten, mies oli jo hyväksynyt, ettei hänestä tulisi koskaan isää.

Yksi asia johti kuitenkin toiseen, ja yhtäkkiä Salmela oli siinä tilanteessa, että vaimo halasi häntä raskaustesti kädessään.

– Hän sanoi, että susta tulee isi. Kyllä siinä 3–4 kuukautta meni tätä uutista työstäessä. Lapsi oli kuitenkin toivottu.

Suhteen alussa pariskunta oli keskustellut, ettei lasta tarvitse hankkia. Vaimolla oli jo tuolloin kolme aiemmin saatua lasta.

– Jostain sitten Terhi sai vauvakuumeen, joka tarttui minuunkin. Yritimme lasta kuukausia, kunnes onnistui. Raskaus oli iso yllätys meille molemmille, Salmela kertoo.

Nyt Reijo Salmela on 63-vuotias, Terhi Salmela 44-vuotias ja Tero-poika 3-vuotias. Perheen kodissa asuu myös Terhi-vaimon aiemmasta suhteesta syntynyt 8-vuotias Kati.

Isä on voinut olla Teron kanssa kotona pojan syntymästä lähtien. Mies jäi eläkkeelle it-alalta maaliskuussa 2019, ja sitä ennen hän oli työeläkeputkessa.

Tamperelainen Salmela kertoo jaksaneensa lapsenhoitoa, vaikka ajoittain se on ollut raskasta. Teron syntymän jälkeen perheen äiti oli kotihoidontuella kotona, ja Salmela yritti auttaa puolisoaan kaikin tavoin.

– 60-vuotias on saanut vaihtaa lukemattomat kakkavaipat, mies hymähtää.

Nukkuminen on ollut pojalle vaikeaa ja koetellut vanhempien jaksamista.

– Poika saattoi herätä kahdesti yöllä, ja silloin oli pakko ottaa aina päiväunet. Tilanne parani muutama kuukausi sitten, ja nyt hän herää yleensä kello 6:n ja 7:n välillä, Salmela kertoo.

Myös korona-aikana lapsenhoito on ollut toisinaan vaativaa, koska sairaalahuoltajana työskentelevä vaimo on ollut töissä ja lapset ovat olleet paljon kotona.

Myös Salmelan kuntosaliharrastus on ollut ajoittain tauolla. Normaalisti hän vetreyttää itseään kuntosalilla säännöllisesti ja Tero on arkisin päiväkodissa.

Reijo Salmela käy Tero-poikansa kanssa usein kävelemässä puistoissa. Reijo Salmelan kotialbumi

Viime aikoina Tero on opetellut puhumaan lauseita ja menemään potalle.

Siinä riittää isällekin opetettavaa.

– Parhaimmat asiat lapsenhoidossa ovat lapsen nauru ja ilo. Tero tulee välillä halaamaan ja syliin. Hän on iloinen ja nauravainen poika, joka tykkää juosta, Salmela kuvailee.

Salmela käy Teron kanssa usein puistoissa ulkoilemassa. Välillä he potkivat palloa tai kuuntelevat musiikkia yhdessä.

– Tero tykkää kuunnella rockia, bluesia ja jazzia.

Myös koko perhe tekee välillä yhteisiä retkiä. Viime kuukausina he ovat käyneet esimerkiksi Hoplopissa ja Särkänniemessä.

Salmela haluaa antaa Terolle mahdollisuudet päättää omasta tulevaisuudestaan. Isä ei aio ohjata poikaansa jollekin tietylle polulle.

– Toivon, että elän vielä pitkään, jotta näen Teron kasvavan. En suunnittele elämää kauaskantoisesti. Nyt keskitymme siihen, että poika oppii potalle menon ja puheen, Salmela tuumii.

– Täytyy toivoa, että Teron elämä on vähän iloisempi kuin isällä on ollut, hän lisää.

Näillä näkymin perheen koko ei enää kasva.

– Työkaveri vitsaili, että tyttö vielä. Mutta kyllä yksi lapsi riittää meille. Näin olemme sopineet Terhin kanssa.

Isyys vanhemmalla iällä voi motivoida huolehtimaan terveydestä

Se, että miehestä tulee iäkkäänä isä, on verrattain harvinaista muttei tavatonta.

Tunnettuja vanhana isäksi tulleita suomalaisia ovat ex-pääministeri Paavo Lipponen, ravintoloitsija Seppo "Sedu" Koskinen ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka sai kolmannen lapsensa 69-vuotiaana.

Maailman julkisuuspiireistä löytyy vielä iäkkäämpiäkin tapauksia: kun entinen formulapomo Bernie Ecclestone sai heinäkuussa pojan, ikää hänellä oli vaatimattomat 89 vuotta.

Ikä ei rajoita miestä tulemasta isäksi, mutta miten vanhana hän vielä jaksaa hoitaa jälkikasvua? Moni nuorikin isä tietää, että pienen lapsen hoito on ajoittain varsin raskasta työtä.

Väestöliiton perhesuhteiden asiantuntija Milla Sinnemäki sanoo, että isyys on yleisesti hyvinvointia lisäävä asia myös vanhemmalla iällä: monet isät ovat tyytyväisempiä elämäänsä kuin lapsettomat miehet.

– Isyys vanhemmalla iällä voi myös kannustaa pitämään huolta omasta terveydestä, Sinnemäki huomauttaa.

Hän arvioi, että tyypillisiä iäkkäiden isien koetinkiviä lastenhoidossa ovat oma jaksaminen, työn ja perheen yhteensovittaminen sekä lasten uhmaikä. Nämä asiat tosin koettelevat myös nuorempia isiä.

– Uskoisin, että merkitystä on eniten miehen temperamentti- tai muilla tekijöillä, kuten taloustilanteella tai tunnetaidoilla. Tyypillisiä haasteita ovat väsymys, riittämättömyyden tai avuttomuuden tunne ja taloudelliset huolet. Myös ongelmat parisuhteessa tai kotitöiden jakamisessa voivat uuvuttaa lasten ollessa pieniä.

Mitä iäkkäänä isäksi tulleen kannattaa tehdä, jotta hän jaksaa entistä paremmin toimia isänä?

– Terveelliset elämäntavat ovat tärkeitä, Sinnemäki korostaa.

– Etenkin nukkumiseen kannattaa panostaa. Väsyneenä ei välttämättä jaksa laittaa terveellistä ruokaa tai liikkua. Myös turhia riitoja saattaa tulla väsymyksen vuoksi.

Vanhalla isällä voi myös olla joitakin valttikortteja nuorempiin verrattuna.

– Iäkkäämmillä saattaa olla ura jo suurimmaksi osaksi takanapäin, jolloin voi enemmän keskittyä lapsen kanssa olemiseen.

– Monilla voi myös taloustilanne olla parempi kuin vuosikymmeniä aiemmin. Elämänkokemus voi tuoda erilaisia näkökulmia lasten kasvatukseen ja omiin arvoihin, Sinnemäki pohtii.

Sinnemäen mukaan huoltajien ikään liittyy erilaisia yleisiä ajatuksia siitä, mikä on "sopiva" ikä saada lapsia.

– Ihmiset saattavat paheksua sitä, että joku saa lapsia joko liian ”aikaisin” tai ”myöhään”. Toivoisin, että muut eivät paheksuisi vanhempien ikää. Kaikki eivät voi valita omaa vanhemmaksi tulon ikäänsä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut