Puljujärvi vahvisti Ilta-Sanomille – ei palaa NHL:ään, loppukausi menee Kärpissä

Sport Content

Jääkiekkoilija Jesse Puljujärvi ei palaa enää tällä kaudella Pohjois-Amerikkaan.

Puljujärvi vahvisti asian Ilta-Sanomille Puljujärvi pelaa sen sijaan koko loppukauden ajan Oulun Kärpissä.

– Olen tykännyt olla Kärpissä. Siihen on sataprosenttinen fokus, että pelaan Oulussa kauden loppuun asti, ja pystyn pelaamaan hienon kauden siellä. Tarkoitus on edetä keväällä pitkälle, Puljujärvi sanoi Ilta-Sanomille.

Puljujärvi palasi täksi kaudeksi NHL:stä "maitojunalla" takaisin Kärppiin. Hän on pelannut tällä kaudella Kärpissä 18 ottelua tehoilla 11+9=20.

Karjala-turnauksessa hän ei tehnyt yhtäkään maalia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kotimainen kilpagolfkausi starttaa Vihdistä – Hill Side Golfin osakilpailua seurataan suorana ensi viikonloppuna
  2. Kuka on vienyt Vihtiä maailmankartalle? Ehdota hänelle puuta Vihdin Menestyjien puistoon
  3. Pelastusarmeijan lomakodissa Nummelan Hiidenrannassa järjestetään heinäkuussa päiväleirejä
  4. SSO avaa laajasti ravintoloita ja ABC-liikennemyymälöiden ravintolapalveluita maanantaista alkaen
  5. Länsi-Uudenmaan poliisilaitos toppuuttelee koulujen päättäjäisviikonlopun suuria kokoontumisia – "Alkaako kesälomasi suunnitellen ja kunnossa vai krapulassa ja karanteenissa?"
  6. Terveydenhuollossa laitettiin laskuihin asiakkaiden henkilötunnukset, tietosuojavaltuutettu ärähti
  7. Tutkimus: iso osa suomalaisista uskoo uutisten koronavirusasiantuntijoita
  8. Helsinki International Horse Show'ta ei järjestetä tänä vuonna – "Koko maailmancup-sarja on vaakalaudalla"
  9. Helsingin herkkupaikalle avataan jättimäinen irkkupubi – koronavirus sotki avaamisaikataulun
  10. Matkustajat: Helsinki-Vantaa on paras lentoasema Pohjois-Euroopassa
  11. Ravintolat, kahvilat ja monet muut paikat aukeavat taas – listasimme kesäkuun alun höllennykset koronarajoituksissa
  12. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  13. Poliisi tyrmistyi koronakevään rumista luvuista: Nuoret miehet kaahaavat yhä enemmän yli 50 kilometrin ylinopeuksia, humalassa tai huumeissa ajaminenkin yleistynyt
  14. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  15. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kotimainen kilpagolfkausi starttaa Vihdistä – Hill Side Golfin osakilpailua seurataan suorana ensi viikonloppuna
  2. Uuden K-Market Hiidenrannan kauppiaiksi Antti ja Niina Raiski
  3. SSO avaa laajasti ravintoloita ja ABC-liikennemyymälöiden ravintolapalveluita maanantaista alkaen
  4. Kuka on vienyt Vihtiä maailmankartalle? Ehdota hänelle puuta Vihdin Menestyjien puistoon
  5. Terveydenhuollossa laitettiin laskuihin asiakkaiden henkilötunnukset, tietosuojavaltuutettu ärähti
  6. Pelastusarmeijan lomakodissa Nummelan Hiidenrannassa järjestetään heinäkuussa päiväleirejä
  7. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  8. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  9. Helsingin herkkupaikalle avataan jättimäinen irkkupubi – koronavirus sotki avaamisaikataulun
  10. Ravintolat, kahvilat ja monet muut paikat aukeavat taas – listasimme kesäkuun alun höllennykset koronarajoituksissa
  11. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  12. Kirkontornissa säestetään yhteistä laulua käyrätorvella ja saksofonilla – Vihdissäkin järjestetään suvivirsitempaus toukokuun lopussa
  13. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  14. Matkustajat: Helsinki-Vantaa on paras lentoasema Pohjois-Euroopassa
  15. Verkkokysely avautui asukkaille – nyt jokainen voi esittää ideoita Vihdin kunnan talouden tasapainottamiseksi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.