Kaapo Kakko hyrisi tyytyväisyyttään: "Helposti yksi parhaista peleistäni NHL:ssä"

Kaapo Kakko Päivi Tuovinen

Sport Content

Tehty maali oli vain yksi merkki Kaapo Kakon onnistumisesta tiistaisessa voitto-ottelussa.

New York Rangersin 18-vuotias tulokashyökkääjä pelasi nyt kolmosketjussa kavereinaan Brendan Lemieux ja Brett Howden. Kakko sivusi ottelukohtaista laukausennätystään (viisi) ja viimeisteli ensimmäisen NHL–ylivoimamaalinsa.

– Helposti yksi parhaista peleistäni NHL:ssä, todennäköisesti paras. Eikä se johdu vain siitä, että tein maalin. Viime peleissä ovat laukaukset jääneet vähiin, ja nyt koitin laukoa enemmän, Kakko selvitti reseptiään ottelun jälkeen Rangersin kopissa.

– Aika huikea maalivahti oli vastassa (Andrei Vasilevski), mutta hyvä peli meiltä. Jos omiin menee vain yksi, niin on hyvä mahdollisuus voittaa.

Rangers voitti kotihallissaan Madison Square Gardenissa kovatasoisen Tampa Bay Lightningin maalein 4–1.

Isäntien kolmosketjun peli luisti mukavasti, joskin hävityt aloitukset panivat vitjan turhan usein puolustuskannalle.

– Päästiin pelaamaan aika hyvin. On se helpompaa, kun saa tasaisen rytmin, eikä tarvitse välillä istua kymmentä minuuttia penkillä, että pääsee taas kentälle. Nyt tuntuu hyvältä.

Tihentynyt ottelurytmi sopii Kakolle ilmeisen hyvin. NHL–kauden ensimmäisillä viikoilla Rangersille tuli poikkeuksellisen paljon välipäiviä, mutta nyt joukkue otteli seitsemän kertaa 13 päivän sisään.

– Rytmi palveli tosi hyvin. Välillä, kun ei ole kulkenut, on ollut hyvä, että heti tulee uusi mahdollisuus. Ei ole tarvinnut liikaa miettiä tai huilailla. Muuten olisi voinut tulla aika pitkiä päiviä.

– Ehdottomasti pelaisin uudestaan heti huomenna! Ei tässä jaloissa niin paljon paina. Nyt kun sai onnistumisen, on itseluottamuskin korkeammalla, Kaapo ilakoi.

Kolme päivää Kakko ja Rangers joutuvat nyt kuitenkin odottamaan. Lauantaina joukkue pelaa vierasottelun Nashville Predatorsia vastaan.

Pasi Tuominen, New York

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kotimainen kilpagolfkausi starttaa Vihdistä – Hill Side Golfin osakilpailua seurataan suorana ensi viikonloppuna
  2. Kuka on vienyt Vihtiä maailmankartalle? Ehdota hänelle puuta Vihdin Menestyjien puistoon
  3. Pelastusarmeijan lomakodissa Nummelan Hiidenrannassa järjestetään heinäkuussa päiväleirejä
  4. SSO avaa laajasti ravintoloita ja ABC-liikennemyymälöiden ravintolapalveluita maanantaista alkaen
  5. Länsi-Uudenmaan poliisilaitos toppuuttelee koulujen päättäjäisviikonlopun suuria kokoontumisia – "Alkaako kesälomasi suunnitellen ja kunnossa vai krapulassa ja karanteenissa?"
  6. Terveydenhuollossa laitettiin laskuihin asiakkaiden henkilötunnukset, tietosuojavaltuutettu ärähti
  7. Tutkimus: iso osa suomalaisista uskoo uutisten koronavirusasiantuntijoita
  8. Helsinki International Horse Show'ta ei järjestetä tänä vuonna – "Koko maailmancup-sarja on vaakalaudalla"
  9. Helsingin herkkupaikalle avataan jättimäinen irkkupubi – koronavirus sotki avaamisaikataulun
  10. Matkustajat: Helsinki-Vantaa on paras lentoasema Pohjois-Euroopassa
  11. Ravintolat, kahvilat ja monet muut paikat aukeavat taas – listasimme kesäkuun alun höllennykset koronarajoituksissa
  12. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  13. Poliisi tyrmistyi koronakevään rumista luvuista: Nuoret miehet kaahaavat yhä enemmän yli 50 kilometrin ylinopeuksia, humalassa tai huumeissa ajaminenkin yleistynyt
  14. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  15. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kotimainen kilpagolfkausi starttaa Vihdistä – Hill Side Golfin osakilpailua seurataan suorana ensi viikonloppuna
  2. Uuden K-Market Hiidenrannan kauppiaiksi Antti ja Niina Raiski
  3. SSO avaa laajasti ravintoloita ja ABC-liikennemyymälöiden ravintolapalveluita maanantaista alkaen
  4. Kuka on vienyt Vihtiä maailmankartalle? Ehdota hänelle puuta Vihdin Menestyjien puistoon
  5. Terveydenhuollossa laitettiin laskuihin asiakkaiden henkilötunnukset, tietosuojavaltuutettu ärähti
  6. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  7. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  8. Helsingin herkkupaikalle avataan jättimäinen irkkupubi – koronavirus sotki avaamisaikataulun
  9. Pelastusarmeijan lomakodissa Nummelan Hiidenrannassa järjestetään heinäkuussa päiväleirejä
  10. Ravintolat, kahvilat ja monet muut paikat aukeavat taas – listasimme kesäkuun alun höllennykset koronarajoituksissa
  11. Matkustajat: Helsinki-Vantaa on paras lentoasema Pohjois-Euroopassa
  12. Tutkimus: iso osa suomalaisista uskoo uutisten koronavirusasiantuntijoita
  13. Kirkontornissa säestetään yhteistä laulua käyrätorvella ja saksofonilla – Vihdissäkin järjestetään suvivirsitempaus toukokuun lopussa
  14. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  15. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.