"Menetimme turhaan kaksi pistettä" – NuPS pelasi tasan Matinkylässä

Nina Paloheimo

Nummelan Palloseura haki pisteen Matinkylän kentältä HooGeetä vastaan jalkapallon kolmosen ottelusta lukemin 2–2.

NuPSin päävalmentaja Jan Nyberg ei yhdestä pisteestä iloinnut.

– Kyllä tämän pelin osalta voi todeta, että menetimme turhaan kaksi pistettä.

HooGee aloitti ottelun karmaisevasti iskemällä pallon sisään pelin toisella minuutilla. NuPS kuitenkin tasoitti nopeasti pelin Oskari Kokkilan toimesta.

NuPSin toinen maali syntyi Kokkilan vapaapotkusta, joka ohjautui Joona Karjalan kautta maaliin.

HooGee pääsi tasoittamaan tilanteen toisen jakson alkupuolella ja lukemat jäivät nihkeän pelin tulokseksi.

Kumpikaan joukkueista ei saanut ottelua varsinaisesti hallintaan. NuPSin parhaat maalipaikat painottuivat ensimmäiselle puoliajalle.

– Jos tästä jotain positiivista haetaan, niin kyllä se oli Kokkilan kova työ kentällä ja että mies sai nyt maalihanan auki, Nyberg toteaa.

HooGee–NuPS 2–2 (1–2): Saario Joni, Karjala Joona (1–2, 29min), Kokkila Oskari (1–1,11 min), Glad Kaarle, Vuorela Niko, Niskanen Jyri, Korhonen Johannes (Lanne Ossian 61min), Pelgonen Marko, Järvensivu Jaakko (Laakso Niklas 83min), Lundsten Mikael (Koivulahti Jari 86min), Cruz Anilton

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jäteasemilla siirrytään ensi viikolla kesäaukioloaikoihin
  2. Kukinta on nyt aluillaan Nummelan Kirsikkapuistossa
  3. Mopoliikennettä valvottiin Länsi-Uudellamaalla – tulokset huolestuttavia: pakoyrityksiä, ajokieltoja, sakkoja, rekisterikilpien poistoja ja niskoittelua
  4. "Ihmisillä on varmasti patoutunutta kysyntää liikkumiselle ja tekemiselle" – Vihdin PuuhaPark avataan 13.6.
  5. Vihdin 4H-Yhdistyksessä koulutetaan jälleen nuoria kesätöihin kotitalouksiin
  6. Evan tutkimus: Enemmistön mielestä talouskriisi on yhtä tärkeä torjua kuin koronaviruksen leviäminenkin – Yrittäjät halukkaimpia tinkimään omista eduista yhteiseksi hyväksi
  7. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  8. EIT-huijauksen esitutkinta laajentui: Väärennettyjä papereita irakilaismiehen väitetystä kuolemasta toimitettiin oikeudelle jo Suomessa
  9. Ministeriö haluaa hankkia lisää suojavarusteita 100 miljoonalla – Hankinnalla pyritään turvaamaan myös kotimaista tuotantoa
  10. Karu luku Etlalta: Suomen BKT laskee tänä vuonna 8 prosenttia, hotelli- ja ravintola-alalla lähes kolmanneksen sukellus
  11. Lapset murehtivat perheidensä toimeentuloa ja huoltajiensa jaksamista, henkinen hyvinvointikin lujilla – Tuore selvitys kertoo karuja lukuja korona-ajasta
  12. Helsingin poliisin laaja ihmiskauppa- ja seksuaalirikostutkinta laajentunut lisää – STT: kyseessä Veijo Baltzarin tapaus
  13. Kysely: Korona sai suomalaiset tukiostoksille verkkoon
  14. Matkailu: Olisitko arvannut, että Suomesta löytyy yhä 80 majakkaa, kun mukaan lasketaan myös pookit? – Minna Tauru olisi, sillä hän harrastaa majakoiden bongaamista
  15. Omat rahat: Osakesijoittaja Sampo Arola, 37, tavoittelee taloudellista riippumattomuutta huonosta viime vuodesta ja koronasta huolimatta – "Nyt pidän töitäni mielekkäinä, mutta saatan nähdä asian eri tavalla kymmenen vuoden kuluttua"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Mopoliikennettä valvottiin Länsi-Uudellamaalla – tulokset huolestuttavia: pakoyrityksiä, ajokieltoja, sakkoja, rekisterikilpien poistoja ja niskoittelua
  2. "Ihmisillä on varmasti patoutunutta kysyntää liikkumiselle ja tekemiselle" – Vihdin PuuhaPark avataan 13.6.
  3. Raju onnettomuus mopomiitissä Nummelassa: kevytmoottoripyörän kuljettaja loukkaantui vakavasti
  4. Kukinta on nyt aluillaan Nummelan Kirsikkapuistossa
  5. Jäteasemilla siirrytään ensi viikolla kesäaukioloaikoihin
  6. Hyviä uutisia monttujen väistelyyn kyllästyneille – Vihdissä on tänä vuonna neljä isompaa teiden asfaltointiurakkaa
  7. Lapset murehtivat perheidensä toimeentuloa ja huoltajiensa jaksamista, henkinen hyvinvointikin lujilla – Tuore selvitys kertoo karuja lukuja korona-ajasta
  8. Verkkokysely avautui asukkaille – nyt jokainen voi esittää ideoita Vihdin kunnan talouden tasapainottamiseksi
  9. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  10. Helsingin poliisin laaja ihmiskauppa- ja seksuaalirikostutkinta laajentunut lisää – STT: kyseessä Veijo Baltzarin tapaus
  11. Vihdin 4H-Yhdistyksessä koulutetaan jälleen nuoria kesätöihin kotitalouksiin
  12. Lions Club Vihti/Hiidenveden Ladyt lahjoittivat ison määrän lahjakortteja lapsiperheille
  13. Eelis Ojala Kirkkonummelta pärjäsi parhaiten 21 000 koululaisen joukosta – melkoista metsätietoutta
  14. Vihdissä puhutaan 60 kieltä – Vihdissä asuvista ulkomaan kansalaisista selvästi suurin ryhmä ovat virolaiset
  15. EIT-huijauksen esitutkinta laajentui: Väärennettyjä papereita irakilaismiehen väitetystä kuolemasta toimitettiin oikeudelle jo Suomessa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.