Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pelicans-takalinjoille kokemusta – kahden KHL-mestaruuden Janne Jalasvaara testisopimuksella sisään

Pitkään ulkomailla kiekkoillut puolustaja Janne Jalasvaara, 35, liittyy Pelicansin miehistöön testisopimuksella. Sopimus ulottuu joulukuun loppuun.

Pitkään ulkomailla kiekkoillut puolustaja Janne Jalasvaara, 35, liittyy Pelicansin miehistöön testisopimuksella. Sopimus ulottuu joulukuun loppuun.

Jalasvaara pelasi ulkomailla yhtäjaksoisesti vuodesta 2011 lähtien viime kevääseen saakka. Hän kiekkoili yli kuusi kautta KHL:ssä ja kaksi viime kautta Ruotsin liigassa. Kuluvalla syyskaudella Jalasvaara on ollut ilman seuraa.

– Tarvitsemme otteisiimme muutosta ja vahvistusta joukkueeseen. Jalasvaara tuo meille kokemusta ja johtajuutta jäälle sekä koppiin. Vaikka mies on ollut alkukauden ilman seuraa, niin tiedämme hänen olevan erinomaisessa fyysisessä kunnossa, urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen sanoo Pelicansin tiedotteessa.

Oululaiskasvatti Jalasvaara on pelannut yhdet miesten MM-kisat ja voittanut kaksi KHL-mestaruutta. Kotimaan Liigassa hän on edustanut Espoon Bluesia ja KalPaa 364 runkosarjaottelun verran.