Vihdissä sotiemme veteraanien kunniaksi järjestetty juhla oli jälleen kaunis ja arvokas.
Juhlallisuudet alkoivat hartaudella Vihdin kirkossa, jossa hartauden toimitti kirkkoherra Pekka Valkeapää ja kanttorina toimii Ulla Eho-Saario. Tilaisuudessa kuultiin myös Reserviläiskuoron laulua. Hartauden jälkeen oli perinteinen seppelten lasku karihautausmaalla, jossa juhlapuheen piti kirkkovaltuutettu Erkki Vartiainen.

Kirkkoherra Valkeapää muisteli lapsuutensa keväitä, jolloin hän poimi äidilleen leskenlehtiä.
– Leskenlehden kukat ovat selvä merkki talven ja roudan vallan murtumisesta. Ne ovat merkki vuoden aikojen rytmistä, johon olemme tottuneet ja joka innoittaa meitä katsomaan eteenpäin ja suuntaamaan toiveikkaina tulevaisuuteen; kesään ja sen tuottamaan satoon.
Myös kansojen vaiheet voidaan nähdään vuodenaikojen rytmin mukaan. Valkeapää kertasi Ukrainan viimeaikaisia vaiheita, miten kylmä talvinen sodan viima käy nyt maan yli.
– Ukraina ei saa hävitä taisteluaan olemassaolostaan, sen haluamme kaikin tavoin varmistaa.
Tämän vuoden veteraanipäivän aihe oli ”maamme versoo uutta”.
Valkeapää muistutti, että rauha on suurin lahja kansakunnille niiden inhimillisellä taipaleella.
– Veteraanisukupolvi on jättänyt taisteluidensa jälkeen meille tämän maan, jonka eteenpäin saattamisessa sukupolvi toinen toisensa perään ottaa vastuun. On kannettava vastuu tästä maasta, sen ihmisistä ja luonnosta, maan valmiudesta pahojen päivien varalta ja sen suhteista muihin kansoihin ja niiden kohtaloihin. Kansallinen veteraanipäivä kutsuu näin meitä katsomaan niin taaksepäin veteraanisukupolven tekoihin päin kuin tulevaan elämänmenoon tässä maassa.
Valkeapää palasi vielä leskenlehteen.
– Sen kukka on, niin kuin tiedämme, hyvin vaatimaton, mutta juuristo on erittäin vahva. Se tunkeutuu jopa yli metrin syvyyteen. Leskenlehti on kuva jostakin sellaisesta, joka siis on ja pysyy, jota ei voi laittaa sittenkään syrjään.
Kirkkoherra päätti puheensa toiveeseen rauhasta.
– Rauha teille! Jumalan tahto, jota aina pyydämme Isä meidän rukouksessa, on rauha kaikille ihmisille, se on sydämen rauhaa ja se on kansojen välistä rauhaa, jota meidän on aivan erityinen syy rukoilla kansallisena veteraanipäivänä.