Jalkapallo
Lohjalaislähtöinen Joni Saastamoinen (32) ottaa kolmoseen nousseen Nummelan Palloseuran miesten edustusjoukkueen luotsattavakseen yhdessä Tero Laakkosen kanssa, kun kaksi vuotta NuPSin miehiä valmentanut Timo Saari jää tiimiin pelaajakehitysrooliin.
– Kyllä tämä vähän yllättäen tuli, mutta toisaalta minulle oli aika selvää, että otan haasteen vastaan. Nyt oli hyvä aika ottaa askel eteenpäin ja valmentaa korkeammalla tasolla kehittyäkseni työssäni, Saastamoinen kertoo.
NuPSille mies on tuttu, sillä Saastamoinen on työskennellyt seurassa reilut kaksi vuotta pelaajakehityspäällikkönä. Työtään junioreiden parissa hän jatkaa myös valmennustyönsä ohella.
Lohjan Pallosta jalkapallouransa aloittanut Saastamoinen kertoo elävänsä unelmaansa. Jalkapallosta, harrastuksesta ja elämäntavasta, on tullut ammatti.
– Jalkapallo on ollut minulle koko elämän juttu. Se on muovannut identiteettini, kasvattanut minut tällaiseksi kuin olen. Olen onnekas, että tästä intohimosta saan myös elantoni, Saastamoinen kertoo.
Saastamoinen on omalla pelaajaurallaan pelannut pääosin jalkapallon kakkosta Lohjan lisäksi Karjaalla ja Espoossa. FC Espoon aikana silloinen valmennuspäällikkö ehdotti Saastamoiselle myös valmennustöitä pelaajaroolin rinnalle.
– En ole koskaan ollut kentän taitavin tai nopein, mutta olen hyvä lukemaan peliä. Olen ollut kentällä puhuva, organisoiva, pystynyt ennakoimaan tilanteita, ajattelemaan peliä eteenpäin. Siitä varmaankin valmennuspotentiaalinikin huomattiin, Saastamoinen pohtii.
Saastamoinen toteaa, että pienestä junioripelaajasta piti aikoinaan karsia hieman särmääkin vähemmäksi.
– Olen myös aika kilpailuhenkinen ja äänekäs. Se havaittiin jo hyvin pienenä. Vanhempani ovat aikanaan käyneet kanssani keskusteluja, kuinka äänekäs siellä kentällä saa olla, Saastamoinen nauraa.
Valmennustyyliään Saastamoinen kuvailee analyyttiseksi.
– Tutkin ja havainnoin peliä. Videovalmennuksen myötä ote valmennukseen mullistui, kun peliä pääsee paloittelemaan pieniin osiin, käymään läpi ja karsimaan vääriä maneereja, Saastamoinen kertoo.
Valmentaessaan hän haluaa kehittää pelaajan käsitystä pelistä.
– Parhaimmillaan pelaajat eivät ole tehtäväorientoituneista, vaan kilpailuorientoituneita. Heillä on käsitys siitä mitä pallon kontrollointi tai pallottomana pelaaminen vaatii, mitä ympäristössä tapahtuu. Haluan luoda joukkueen missä 11 pelaajaa ajattelee pelistä samalla tavalla ja pystyy kontrolloimaan siten peliä, Saastamoinen pohtii.
Hän kuvailee valmennustyyliään myös aktiiviseksi. Työpäivän aikana askelia kertyy helposti jopa 20 000.
– Elän treenitapahtumassa mukana, haluan olla jokainen kerta harjoituksissa paras versio itsestäni, jotta voin odottaa sitä myös pelaajilta.
– Olen myös vaativa. Vaatimustaso on aina tapissa, se näkyy ja kuuluu aina.
Hän korostaa myös tiimityötä valmennuksessa. Vuorovaikutusta, pelaajalähtöisyyttä ja tiedon jakamista.
– Valmentamiseni ei ole mikään Joni Saastamoinen -show. Meillä on loistava valmennustiimi ja loistavat pelaajat. Työtä tehdään yhdessä.
Päävalmentaja toivoo, että tulevalla kaudella katsomossakin nähdään selkeästi millainen on NuPSin edustusjoukkueen identiteetti.
– Toivon, että harjoittelemamme tyyli toistuu kentällä kaikessa mitä teemme. Että katsojatkin näkevät mihin joukkue kaikessa pyrkii. Lottojalkapallolla ei kolmosessa yksinkertaisesti pärjää, Saastamoinen toteaa.
NuPSin tulevaa kolmosen joukkuetta rakennetaan jo täydellä vauhdilla. Saastamoinen kertoo, että tulevan kauden joukkue muodostuu pitkälti viime kauden rungosta.
– Vahvistuksiakin on varmasti tulossa lähialueen pelaajista. Mitään suurta määrää vahvistuksia emme ole hankkimassa, hän kertoo.
Saastamoisella on johdettavanaan kaksi joukkuetta tiiminsä kanssa. Samalla kun edustusjoukkue nousi kolmoseen, nousi NuPSin reservijoukkue jalkapallon neloseen.
Reserviä tullaan käyttämään yhä enemmän myös junioreiden kehittämiseen ja väylänä kohti korkeampia sarjatasoja.
– Nuorta pelaajaa ei voi kuitenkaan peluuttaa liian kovassa ympäristössä, jollei hän ole siihen vielä valmis. Pelaajan täytyy pelata miesten peleissä samoilla vahvuuksillaan kuin junioreiden peleissä, jos pelaajan identiteetti muuttuu liikaa tai pelaaminen menee selviytymiseksi, on taso väärä, hän kertoo.
Saastamoinen uskoo, että NuPS on nyt oikealla sarjatasolla. Viime kaudesta täytyy toki petrata joka osa-alueella, että kolmosessa pärjätään.
– Kolmonen on meille nyt oikea paikka.