Salibandy
Salibandyn Suomi-sarjaa pelaavan Vihdin Salisusien kausi ei ole alkanut odotetusti. Vihtiläisjoukkue on kahdeksan ottelun jälkeen sarjataulukon viimeisenä vasta kolmella pisteellä. Viime perjantai ei tuonut helpotusta Salisusien tilanteeseen, sillä sarjakakkonen SBS Wirmo vei ottelun Vihdissä lukemin 2–11.
– Wirmo-ottelu oli kyllä meiltä varsinainen ohipeli. Olimme vähän siipirikkoina miehistön osalta ja peli meni sanalla sanoen alta lipan. Ottamatta mitään pois Wirmolta, meidän peli oli heikkoa. Parempaan olisi pitänyt pystyä, Vihdin Salisusien päävalmentaja Oskari Saari harmittelee.
Vuoden tauon jälkeen Salisusien luotsiksi palannut päävalmentaja Saari ei kuitenkaan ota liikaa paineita vaikeasta alusta.
– Sarjan alku oli meiltä huono. Yhäkin vaikea sanoa miksi se niin kankeasti alkoi. Olemme kuitenkin pelillisesti kehittyneet kauden alusta paljon ja vaikka tuloksellisesti jälki ei ole kiitettävää, on moni asia pelissä liikkunut eteenpäin, hän kertoo.
Kova taso on pelkästään positiivinen juttu.
Pitkän uran salibandyssa tehnyt Saari toteaa, että Suomi-sarja on kovatasoisempi kuin kertaakaan historiansa aikana.
– Kova taso on pelkästään positiivinen juttu kaikkien kannalta. Sarjassa ei yksinkertaisesti ole huonoja joukkueita ja meille on vain plussaa päästä pelaamaan tässä joukossa.
Vihtiläisjoukkueen runko on pysynyt viime vuodet melko samanlaisena. Mukana on jo kokeneita pelimiehiä, mutta joukkueeseen on nostettu kuluvalle kaudelle myös neljä omaa kasvattia, jotka ovat päässeet jo tositoimiin kentälle.
– Eivät ole kaverit joutuneet koristamaan pelkästään vaihtopenkkiä, vaan ovat saaneet ottaa vastuuta kentällä, Saari kehuu.
Ryhmän tasaisuus on joukkueen heikkous ja vahvuus.
– Meillä ei ole monien muiden joukkueiden tapaan yksittäisiä staroja, jotka pystyvät ratkomaan voittoja joukkueelle, mutta meillä on tasaiset neljä kenttää.
Päävalmentaja toteaa, että kauteen suhtaudutaan realistisesti. Mitään nousutavoitteita ei seura eikä joukkue ole asettanut ennen kauden alkuakaan, mutta peliä on parannettava ja voittoja on tultava, se on selvä. Minimitavoitteena on tietysti sarjassa pysyminen.
– Tällä kaudella on tärkeintä löytää joukkueelle uusi uskottava alku eli luoda uudelle ja nuoremmalle Salisusien joukkueelle terve pohja tulevaisuuteen, Saari toteaa.
Salisusilla on edessään pelivapaa viikonloppu. Tavoitteena on saada hyviä harjoituksia alle ennen 18.11. Vantaalla pelattavaa vierasottelua. Saari kertoo, että joukkue on lisännyt harjoitusmäärää vapaaviikolle ja joukkue keskittyy hiomaan hyökkäyspään tehoja ja pallon hallintaa.
– Meillä on ollut maalinteon viimeistelyssä toivomisen varaa. Hyökkäyksiä saadaan rakennettua, mutta viimeistely ja huolellisuus puuttuvat. Lisäksi pallon hallintaan täytyy keskittyä. Wirmo-ottelussa annoimme liian helposti palloa vastustajalle. Kun näihin kiinnitetään huomiota, niin eiköhän tulostakin tule. Meillä on myös vahvuutena hemmetin hyvä fiilis joukkueessa, Saari toteaa.
– SB Vantaalla on vain piste meitä enemmän sarjataulukossa, mutta vastassa on kova sakki, jonka rosterista löytyy useammaltakin pelaajalta liigakokemusta, päävalmentaja toteaa.